Liikunta lapsena vahvistaa polvia
Tulevaisuuden aikuisten polvivammoja voidaan ehkäistä tehokkaasti jo etukäteen, kun pannaan lapset liikkumaan entistä enemmän. Australialaisten
tutkijoiden mukaan liikunnan vaikutus polvien terveyteen perustuu siihen, että liikunta edistää polvinivelen rustokudoksen muodostumista ja vahvistaa siten polvia.
Suhteellisen aktiivinen liikkuminen kasvuiässä saattaa lisätä polvinivelen rustoa 10-15 prosenttia vuodessa.
Kunto Plus 5/2004
|
Jalkapallo tärisyttää pelaajien kaulanikamia
Jalkapalloilijoiden kaulanikamat voivat kärsiä pukkauksista, varoittaa turkkilainen Feza Korkusuzin johtama tutkijaryhmä. Tutkimuksessa verrattiin 30
eri-ikäisen jalkapalloa harrrastavan sekä muiden samanikäisten kauloja. Ensinnäkin pelaajilla oli jäykempi niska kuin muilla. Röntgen- ja
magneettikuvausten perusteella monen yli 30-vuotiaan pelaajan kaulanikamien välilevyt olivat hieman siirtyneet. Kovin vakavista vaurioista ei ole kyse, vaan vastaavia vaivoja
ilmaantuu iän karttuessa monelle ilman pukkailujakin. Tutkijat neuvovat kuitenkin kehittelemään turvallista pukkaustekniikkaa.
Tiede 3/2004
|
Anteeksipyyntö alentaa painetta
Anteeksipyyntö tai anteeksiantaminen on terveellistä. Commonwealth Universityn tutkijat kertovat, että kun ihmiseltä pyydetään anteeksi
häneen kohdistunutta vääryyttä, se saa hänen verenpaineensa ja sykkeensä laskemaanm sekä aiheuttaa positiivisia tunteita ja hyvää
oloa.
Tutkijat pyysivät joukkoa ihmisiä kuvittelemaan joutuneensa ryöstön kohteeksi. Sitten heidän piti kuvitella, että varas palaa myöhemmin
takaisin ryöstösaaliin kanssa ja pyytää anteeksi. Tätä kuvitellessaan koehenkilöiden verenpaine ja syke laskivat, ja he kokivat myös
lihasjännitysten hellittävän.
Kunto Plus 6/2003
|
Tutkimustuloksia rukiin terveysvaikutuksista (in english)
|
Punkki vaaraksi myös Helsingissä
Punkista voi saada borrelioosin yhtä hyvin puistossa kuin saaristossakin. Tuoreesta tutkimuksesta käy ilmi, että esimerkiksi Helsingin puistojen punkeista
joka kolmas on infektion aiheuttavan borreliabakteerin kantaja.
STT
|
Ei kannata erota äkkipäätä
Huonostakaan avioliitosta ei kannata lähteä äkkipäätä. Epätyydyttävä yhteiselo voi nimittäin yllättäen
kääntyä paremmaksi. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan valtaosa niistä liitoista, jotka huonoista ajoista huolimatta pysyivät koossa, oli kohentunut
viidessä vuodessa. Kaikista surkeimmassa kunnossa olleet liitot parantuivat jopa eniten. Yhdessä pysyneet parit olivat onnellisempia kuin eroon päätyneet,
vaikka jotkut olivat ajatelleet löytävänsä onnen eron jälkeen. Tutkijat selittävät eronneiden huonoa oloa sillä, että ahdistuneet ja
masentuneet saattavat syyttää liittoaan kaikesta ja lähteä. Tuska kuitenkin jatkuu, vaikka syntipukkipuoliso on poissa.
Hyvä Terveys 1/2003
|
Liikunta ehkäisee vilustumista
Juokseminen ja liikunta muutenkin on tutkitusti hyvä tapa ehkäistä vilustumista. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksissa seurattiin 500 henkilön
liikuntatottumuksia vuoden ajan. Tutkimus osoitti, että kohtuuliikunta voi vähentää flunssaan sairastumisen riskiä jopa 25 prosenttia. Tutkijat korostavat
kohtuullisuuden merkitystä. Sillä vähäinen liikunta ei mainittavasti vahvista immuunijärjestelmää ja oikein rankka liikunta voi puolestaan
heikentää vastustuskykyä.
Kunto Plus 1/2003
|
Selkä- ja niskakivut yleistyvät nuorilla
Suomalaisten koululaisten niska-, hartia- ja alaselkäkivut ovat yleistymässä, kertoo laaja yleisötutkimus. Kymmeniätuhansia nuoria on seurattu
kysely- tutkimusten avulla 1980-luvun puolivälistä lähtien.
Niskan ja selän kivut ovat vuosien mittaan lisääntyneet tasaisesti. Jopa kolmasosa tytöistä ja 12-19 prosenttia pojista on ilmoittanut kokevansa
viikottain niska-, hartia tai selkäkipuja. Kehityksen taustalla saattavat olla muutokset liikuntatottumuksissa.
Duodecim 22/2002
|
Nauru on ilmainen lääke
Parin minuutin nauru vastaa 45 minuutin täydellistä rentoutumista. Nauru mm. poistaa elimistön kuona-aineita, laskee veren kolesterolitasoa ja vahvistaa
sydäntä. Myös kivut, jännittyneisyys ja epävarmuus vähenevät.
Henri Rubinstein
|
Nauru alentaa stressiä
Nauru vahvistaa immuunijärjestelmää ja alentaa stressihormoonien tasoa. Nauramisen jälkeen verenpainekin on alentunut siitä mitä se oli
sitä ennen.
Lee Berk
|
Nauru vahvistaa sydäntä
Kahdenkymmenen sekunnin hekottaminen vastaa sydämmelle yhtä suurta työmäärää kuin kolmen minuutin kova soutu.
William Fry
|
Dieselkärystä hengitysoireita
Ruotsalaislehti Svenska Dagbladetin mukaan dieselautoista poistuva
käry on ihmiselle luultua vaarallisempaa. Tutkimuksessa tavallisen ruuhkaliikenteen tasoa olevaa dieselkäryä keuhkoihinsa hengittäneet terveet henkilöt
potivat melkoisesti hengitysteiden tulehduksia.
Käryn ei todettu pahentavan astman oireita.
Elämänhalu 10/2002
|
Säännöllinen liikunta laskee syöpäriskiä
Liikunta on loistava keino pienentää riskiä saada syöpä. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan säännöllisen liikunnan harrastaminen
voi vähentää syöpäriskiä jopa 66 prosenttia. Tutkijat seurasivat kymmenen vuoden ajan lähes 26000:tta iältään 30-87-vuotiasta
miestä. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että kohtuullisen hyväkuntoisilla miehillä, jotka juoksevat esimerkiksi 20-40 minuuttia kolmesti viikossa, riski
tupakointiin liittymättömään syöpään väheni 34 prosenttia. Huippukuntoisilla riski väheni peräti 46 prosenttia. Vielä
parempia tuloksia saatiin, kun kyse oli tupakointiin liittyvistä syövistä, kuten keuhko- ja kurkkusyövästä.
Näiden kohdalla kohtuukuntoisten syöpäriski väheni 43 prosenttia ja hyväkuntoisten 66 prosenttia. Tutkijoiden mukaan säännöllinen liikunta
voi vahvistaa immuunijärjestelmää niin, että se pystyy tehokkaasti estämään syöpäsolujen muodostumista. Tutkijat uskovat liikunnan
lisäävän elimistön antioksidanttien määrää sekä edistävän dna:n kykyä korjata itse itseään. Tutkijat
arvioivat tutkimustulosten pätevän myös naisiin.
Kunto Plus 16/2002
|
Lävistys uhkaa korvan rustoa
Korvalehden yläosan ruston lävistys voi tulehtuessaan tuhota ruston rakenteen pysyvästi. Englannissa on tavattu potilaita, joilla reikä tuhosi
korvalehden koko yläosan.
Tulehduksen rauhoituttua korvalehtiä on jouduttu rakentamaan uudelleen tekemällä kylkiluun rustosta uusi kehikko korvalehdelle. Vaurioitunut rusto on ensin
jouduttu poistamaan. Täysin ennalleen korvalehteä ei pystytä palauttamaan.
Duodecim 20/2002
|
Säännölliset, viljapitoiset aamiaiset torjuvat flunssaa
Säännöllisistä aamiaisista nauttivat henkilöt sairastuvat flunssaan harvemmin kuin muut. Näin väittävät walesilaisen Cardiffin
yliopiston psygologian laitoksen tutkijat. Tutkimuksessa seurattiin sataa henkilöä kymmenen viikon ajan. Henkilöt, jotka kertoivat sairastuneensa useammin kuin
kerran tutkimusaikana, söivät harvemmin aamiaista ja käyttivät useammin alkoholia kuin muut. Tulokset osoittavat, että vilustumisalttiuteen vaikuttavat
ainakin stressi, mieliala ja terveyskäyttäytyminen, kuten aamiaisen nauttiminen. Etenkin runsaasti viljatuotteita sisältävän aamiaisen nauttineet
sairastuivat tutkimuksessa harvemmin kuin muut.
Kunto Plus 15/2002
|
Paleleminen kylmässä ilmassa ei laihdutakaan
Aineenvaihdunta kiihtyy yleensä kylmällä ilmalla, kun elimistön on ylläpidettävä kehon lämpötilaa. Tämä on johtanut
siihen, että jotkut pukevat kylmällä tahallaan liian vähän päälle kiihdyttääkseen aineenvaihduntaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan
kylmällä ilmalla on kuitenkin pitkän ajan kuluessa päinvastainen eli lihottava vaikutus. Elimistö nimittäin tottuu kylmään ilmaan, jos
ihminen altistuu sille usein. Mukautuminen johtuu osittain siitä, että tiettyjen UCP-aineenvaihduntaproteiinien aktiivisuus pienenee. Tutkijat eivät tiedä,
mikä ilmiön biologinen tausta on, mutta joka tapauksessa kyseessä voi olla epäterveellinen tapa hallita painoa.
Kunto Plus 14/2002
|
Keliaakikkonaiset kärsivät kehnosta elämänlaadusta
Keliakiaa sairastavat naiset voivat keliaakikkomiehiä huonommin henkisesti. Tämä selviää Suomen Keliakialiiton Elämänlaatu-projektin
loppuraportista. Tutkimus toteutettiin vuosina 1997-2000. Samantapaisia tuloksia on saatu myös Ruotsissa tehdyissä elämänlaatututkimuksissa.
Naisten tuntema sairaustaakka on osoittautunut selvästi raskaammaksi kuin keliaakikkomiehillä. Monet potilaat tuntevat joutuvansa kieltäytymään monista
itselleen tärkeistä asioista sairauden takia.
Keliaakikot kokevat gluteenittoman ruokavalion noudattamisen työlääksi. Potilaiden ruokakustannukset ovat nousseet sairauden toteamisen jälkeen selvästi,
mutta gluteenittoman ruokavalion noudattamista pidetään Suomessa helppona monipuolisen tuotevalikoiman takia. Suomalaiset keliaakikot ovat myös kuuluisia
tunnollisuudestaan ruokavalion noudattamisessa.
STT 10/2002
|
C- ja E-vitamiini vähentää Alzheimerin taudin riskiä
C-ja E-vitamiinin tuhti saanti vähentää hollantilaisten tutkijoiden mukaan viidenneksellä riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Tutkijat
korostavat, että vitamiinit pitäisi saada nimenomaan ravinnosta, ei pillereistä. Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan E-vitamiinipitoinen ruoka voi tietyn perimän
saaneilla pienentää riskiä jopa 70 prosentilla.
Kauneus ja Terveys 9/2002
|
Pitkä ja säännöllinen teen juonti vahvistaa luustoa
Pitkään ja säännöllisesti teetä juoneiden ihmisten luun mineraalitiheys on selvästi suurempi kuin teetä vieroksuvilla. Taiwanilaisen
tutkimuksen mukaan kuudesta kymmeneen vuotta teetä juoneilla hyödyt näkyivät lannerangassa. Sitä pidempään teetä nauttineiden hyödyt
ilmenivät myös lonkan luustossa. Tutkijoiden mukaan teen luustoystävällinen vaikutus voi johtua teen runsaista fluorideista, jotka saattavat hidastaa
osteoporoosin etenemistä. Myös teestä saatavilla flavonoideilla on havaittu olevan vaikutusta luun tiheyteen. Tutkimuksessa ei löytynyt yhteyttä juodun
teen määrän ja luun tiheyden välillä. Vain nauttimisen kestolla oli merkitystä. Tulokseen voi vaikuttaa se, että Aasiassa juodaan
lähinnä vihreää teetä. Tosin samansuuntaisiin tutkimustuloksiin on päädytty myös Englannissa, jossa musta tee on vihreää
selvästi suositumpaa.
Hyvä Terveys 8/2002
|
Toistuva masennus heikentää muistia
Toistuvat masennukset merkitsevät usein vakavaa muistitoimintojen häiriötä, joka näyttää jatkuvan pitkään kliinisen masennuksen
loputtuakin. Tämä käy ilmi neuropsykologisesta tutkimuksesta, jossa oli mukana masentuneita, masennuksesta toipuneita ja terveitä ihmisiä.
Tulos selittää sen, miksi potilaat kokevat vaikeuksia esimerkiksi työssä selviytymisessä, vaikka eivät enää olekaan kliinisesti
masentuneita.
Suomen lääkärilehti 24/2002
|
Aamuvirkut ovat muita terveempiä
Iltavirkut eli niin sanotut B-tyypin ihmiset elävät paljon epäterveellisemmin kuin A-tyypit eli aamuvirkut, kertoo ruotsalaistutkimus, johon osallistui 2300
nuorta. Aamuvirkut syövät aamiaisen ja lounaan sekä harrastavat liikuntaa ja syövät runsaammin hedelmiä ja vihanneksia kuin yökukkujat.
Yökukkujat puolestaan nauttivat muita enemmän roskaruokaa kuten pizzaa ja hampurilaisia, mikä lienee seurausta heidän
elämänrytmistään.
Kunto Plus 8/2002
|
Sopiva stressi voi polttaa rasvaa
Sopiva määrä stressiä auttaa pitämään painon kurissa, sillä tuoreen tutkimuksen mukaan stressi saattaa lisätä rasvan
palamista. Joukko kokeeseen osallistuneita naisia joutui alttiiksi stressille, ja tutkijat totesivat testeissä, että heidän ihonsa alla oli tavallista enemmän
glyserolia. Se on merkki siitä, että rasvan palaminen on lisääntynyt. Tutkijat suosittelevat kuitenkin vain myönteistä ja lyhytaikaista
stressiä. Pitkäaikainen ja kielteinen stressi lisää veren kortisoli-hormoonin määrää, mikä puolestaan lihottaa.
Kunto Plus 8/2002
|
B-vitamiini pitää skarppina
Runsas B12-vitamiinin ja foolihapon saanti on brittitutkimuksen mukaan yhteydessä tiedollisten kykyjen säilymiseen. Kohonneisiin homokysteiiniarvoihin, jotka
saattavat kieliä vähäisestä B-vitamiinin saannista, liittyy vastaavasti tiedollisten kykyjen heikentyminen. Homokysteiiniarvojen alentaminen B-vitamiinilla voi
ehkäistä kykyjen heikentämistä.
Kotilääkäri 6-7/2002
|
Kotityöt eivät sittenkään käy kunnon kuntoilusta
Imuroiminen, ikkunoiden peseminen tai puutarhassa tonkiminen eivät vedä vertoja kevyelle kuntoilulle, kuten kävelylle. Englantilaistutkimuksen mukaan
raskaatkaan kotityöt eivät vähennä ylipainon riskiä tai kohenna kuntoa reippaan kävelyn tavoin.
Kotilääkäri 6-7/2002
|
Työ tuntuu naisen niskassa enemmän
Epäergonomiset työasennot aiheuttavat hoitoa vaativia niska- ja hartiaseudun kipuja naisille huomattavasti useammin kuin miehille. Ruotsalaisessa tutkimuksessa
kävi ilmi, että naisilla niska-hartiasäryn yleisin syy on työskentely näyttöpäätteen ääressä. Myös
työtehtävät, jotka vaativat pitämään käsiä toistuvasti hartioiden yläpuolella, lisäävät naisten yläselkä- ja
niskavaivoja.
Miesten niska-hartiaseudun kipujen syynä on useimmiten istumatyö. Myös pitkään jatkunut altistuminen tärinälle aiheuttaa miehille
niskasärkyjä.
Hyvä Terveys 5/2002
|
Naiset nukkuvat miehiä huonommin
Joka kuudennella naisella on unihäiriöitä, mutta vain joka kuudestoista mies kärsii samasta vaivasta. Näin todetaan ruotsalaisessa tutkimuksessa.
Unihäiriöistä puhutaan, kun henkilö ei saa nukuttua kunnolla joko juuri koskaan tai useampina öinä viikossa.
Tutkijat epäilevät, että ongelma korostuu naisilla ehkä sen vuoksi, että he kantavat yleensä vastuun perheestä, kodista ja lapsista. Tunne
vastuun raskaasta taakasta voi olla yksi tärkeimmistä unihäiriöiden syistä.
Tutkimuksen mukaan naisten stressitaso kasvaa, kun he tulevat töistä kotiin. Miesten stressillä on taipumus helpottaa kotioloissa. Uneen vaikuttaa myös muun
muassa kuukautiskierto.
Kunto Plus 7/2002
|
Makoilu rapauttaa
Lähtisitkö lenkille vai lysähtäisitkö sohvaperunaksi? Löhöily on mukavaa, mutta käy kunnon päälle enemmän kuin
luulet. Tanskalais-teksasilainen tutkijaryhmä mittasi viiden nuorukaisen fyysisen kunnon vuonna 1966. Ensimmäinen tutkimus tehtiin hikitreenin aikana ja toinen kolmen
viikon vuodelevon jälkeen. Viisikko haalittiin kuntotestiin uudelleen 1996. Tulos oli yllättävä, 30 ikävuotta oli heikentänyt kypsään
ikään ehtineiden kavereiden kuntoa vähemmän kuin parikymppisenä vietetty kolmen viikon vuodelepo. Joten ylös, ulos ja lenkille, ettet sammaloidu!
Tiede 2/2002
|
It-alan ammattilainen voi mielestään hyvin
Tuoreen tutkimuksen mukaan it-alalla työskentelevät kokevat työnsä haastelliseksi ja suhteellisen turvatuksi. Puolet tutkimukseen vastanneista koki oman
terveytensä ja työkykynsä hyväksi. Vain kuusi prosenttia ilmoitti terveydentilansa huonoksi. Terveytttä heikensivät henkiseen hyvinvointiin
liittyvät asiat. Tietotekniikan ammattilaiset eivät pitäneet työtään fyysisesti rasittavana. Tutkimuksissa kuitenkin ilmeni, että toistuvaa
särkyä tai muuta vaivaa koki lähes puolet vastanneista. Oireet keskittyivät niska-hartiaseudulle, osalla oli päänsärkyä ja kipuja
ristiselässä.
Tutkijoiden mukaan syy ristiriitaan saattaa olla se, että kivut ja säryt mielletään it-alaan kuuluviksi. Tutkimuksessa todetaan tämän kehityksen
olevan vaarallinen suunta. Jos kipuja ei oteta todesta, myöskään apua ei haeta ajoissa.
STT
|
Vahvat reidet estävät kulumia
Polvien kulumat ovat kivuliaita, joten niitä kannattaa ehkäistä. Yhdysvaltalaisten tutkijoiden mukaan naisilla polvikulumien syy on usein heikot
reisilihakset. Naiset voisivatkin yrittää ehkäistä kulumia harjoittamalla ja vahvistamalla erityisesti reiden etuosan suurta lihasta.
Toki miehetkin hyötyvät lihasten vahvistamisesta, mutta miehillä polvien kulumisen yleisin syy on polvivammat.
Kunto Plus 5/2002
|
Astmaa työkaverin savuttelusta
Passiivinen tupakointi työpaikalla lisää hengitysoireita ja astmaa, kertoo laaja, 19 maassa tehty tutkimus.
Tutkimuksen mukaan astma on työpaikalla tupakansavulle altistuville yleisempää kuin muilla. Lisäksi hengästyminen ja puristava tunne rinnassa vaivaavat
heitä useammin kuin savuttomissa tiloissa työskenteleviä. Passiivinen tupakointi ei kuitenkaan ole yhteydessä allergiseen nuhaan.
Hyvä Terveys 3/2002
|
Liikunta voi edistää oppimista
Tuoreen tutkimuksen mukaan juokseminen lisää aivosolujen tuotantoa hiirillä. Todennäköisesti sama pätee myös ihmisiin. Väitteen
takana on yhdysvaltalainen aivotutkija Fred Gage, joka työskentelee Salk Institutessa San Diegossa. Gage on selvittänyt hiirten aivosolujen määrän useissa
tutkimuksissa. Hän on todennut juoksemaan laitettujen hiirten tuottavan kahdentoista päivän tutkimuksen aikana huomattavasti enemmän aivosoluja kuin
vertailuryhman lajitoverit.
- Ero oli hätkähdyttävä. Nykyään tiedetään, että myös ihmisaivoissa voi syntyä uusia aivosoluja, joten voi olettaa,
että juokseminen edistää aivosolujen tuotantoa myös ihmisillä, sanoo Gage.
Hänen tutkimuksiaan tukevat Japanissa Nihon Fukushi Universityn tutkijat, jotka ovat mitanneet juoksemisen vaikutusta ihmisen aivoihin. He vertasivat liikuntaa
harrastamattomia nuoria ryhmään säännöllisesti liikkuvia nuoria kahdentoista viikon ajan. Tuona aikana juoksijoiden oppimiskyky ja muisti paranivat
selvästi. Kun juoksijat lopettivat harjoittelun, heidän oppimiskykynsä laski.
Kunto Plus 4/2002
|
Hiki suojaa ihoa tulehduksilta
Hiki, oli se sitten kainalohikeä tai hikoilevia kämmeniö, voi olla melkoinen vitsaus, mutta on hiestä yllättäen myös hyötyä.
Nature Immunology-lehdessä saksalaiset tutkijat kertovat löytäneensä hiestä ihotulehduksilta suojaavaa proteiinia.
Tätä dermisidiini-nimistä proteiinia syntyy hikirauhasissa, josta se kulkeutuu ihon pintaan. Se suojaa ihoa esimerkiksi stafylokokeilta ja muilta
ikäviltä bakteereilta, jotka voivat aiheuttaa iholle muun muassa ajoksia ja ihottumaa.
Kaikkia hikoilevaisia lohduttanee myös tieto siitä, että mitä enemmän hikoilee, sitä paremman suojan iho tutkimuksen mukaan saa.
Kunto Plus 3/2002
|
Sepelvaltimotaudin ehkäisy aloitettava jo lapsuudessa
Taistelu sepelvaltimotautia vastaan olisi aloitettava jo lapsuudessa, sanoo sydäntautien erikoislääkäri Timo Ikonen. Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla
puhunut Ikonen uskoo, että taudin ennaltaehkäisy on tarpeen aloittaa jo varhain, jos suvussa on taipumusta sepelvaltimotautiin.
Sydäninfarktin kehittymisessä on huomattava määrä riskitekijöitä, joihin voi itse vaikuttaa - jo varhaisella iällä. Riskejä ovat
tupakanpoltto, kohonnut verenpaine ja kolesteroli, diabetes ja liikapaino sekä vähäinen liikunta ja stressi, listaa Ikonen.
STT 17.2.2002
|
Perimä vaikuttaa vaihdevuosiin
Kannattaa kääntyä oman äidin puoleen, jos haluaa tietää, millaiset vaihdevuosista tulee. Vaihdevuodet alkavat tyttärellä suunnilleen
samanikäisenä kuin äidillä. Suomalaisnaisilla vaihdevuodet alkavat keskimäärin 51-vuotiaana.
Kunto Plus 3/2002
|
Monipuolinen ruoka voi pienentää dementian vaaraa
Italiassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että monipuolista ruokaa syövillä vanhuksilla saattaa olla pienempi riski sairastua dementiaan kuin muilla.
Tutkimukseen osallistui yli 1600 vähintään 70-vuotiasta vanhusta.
Tutkimus ei selvitä, miten terveellinen ruokavalio auttaa henkisen toimintakyvyn säilymistä. Tutkijat arvioivat, että antioksidanteilla, kuten C- ja
E-vitamiinilla, on merkittävä vaikutus myös henkiseen hyvinvointiin.
Kotilääkäri 2/2002
|
Maatilojen pikkulapsilla muita vähemmän astmaa
Atooppisten tautien lisääntymistä on selitetty ns. hygieniahypoteesilla. Sen mukaan nyky-ympäristöstä puuttuu jotakin, joka trimmasi nuoren
yksilön immuunijärjestelmän oikealle tolalle. Suomessakin jo aiemmin tehdyt tutkimukset kertovat, että kasvaminen maalaisympäristössä
ehkäisee myöhempää allergiaa.
Nyt saksalais-itävaltalais-sveitsiläinen tutkimus tarkentaa vaikutuksen ajoitusta. Tulosten mukaan erityisesti ensimmäisen ikävuoden aikana tapahtunut oleilu
navetassa tai tallissa sekä tinkimaidon juonti vähensi astmaa, heinänuhaa ja atooppista herkistymistä.
Tulos saatiin laajasta kyselytutkimuksesta, jossa verrattiin maatiloilla ja kaupungissa kasvaneita lapsia. Lapsilla, jotka olivat mukana navetta-askareissa alle 1-vuotiaina ja
jotka joivat talon maitoaa, oli astmaa vain yhdellä prosentilla, kun verrokkeilla astmaa oli 12-13 prosentilla.
Navetassa oleilu 5-vuotiaaksi asti vain korosti tilannetta. Jopa äidin raskausaikainen navettatyö vähensi lapsen allergiariskiä.
Suomen Lääkärilehti 2/2002
|
Pienikin kävelylenkki kohentaa mielialaa
Kymmenen minuutin kävelylenkki kohentaa mielialaa tehokkaammin kuin esimerkiksi hauska sarjakuva. Tähän tulokseen tultiin Yhdysvalloissa tehdyssä
kokeessa, jossa ryhmä opiskelijoita lähetettiin ulos lenkille sillä välin kuin toinen ryhmä uppoutui sarjakuviin
Kymmenen minuutin kuluttua ulkona käyneiden mieliala oli noussut selvästi enemmän kuin sarjakuvien lukeneiden.
Kunto Plus 2/2002
|
Sauna saa valtimot vetreiksi ja verenpaineen laskemaan
Saunan terveysvaikutuksista on saatu uutta tietoa. Japanilaiset lääkärit tutkivat saunakuurin vaikutusta 25:llä keskimäärin 38-vuotiaalla
miehellä, joilla oli valtimotaudin riskitekijöitä. Heistä mm. 15 tupakoi, kolmella oli diabetes ja kahdeksalla korkea kolesteroli.
Tarkoitus oli selvittää parantaako sauna endoteenin eli valtimoiden sisäkerroksen toimntaa. Endoteenin huono toiminta mm. altistaa valtimonkovettumataudille.
Saunan tehoa tutkittiin mittaamalla olkavarsivaltimon läpimittaa.
Miehet kävivät kahden viikon ajan joka päivä 15 minuutin ajan 60 asteen löylyissä. Saunan todettiin sekä parantavan valtimoiden
sisäpintojen toimintaa että laskevan verenpainetta.
Duodecim 1/2002
|
Liuottimet tekevät pahaa spermalle
Orgaanisten liuottimien parissa työskentelevillä miehillä on muita todennäköisemmin heikkolaatuinen siemenneste. Tämä ilmenee Kanadassa
tehdystä tutkimuksesta, jossa 1320 miestä seurattiin ja heidän siemennestenäytteitään analysoitiin 20 vuoden ajan.
Erityisesti maalausalalla ja grafiikan alalla työskentelevät miehet altistuvat orgaanisille liuottimille.
Kunto Plus 1/2002
|
Lampaiden laskeminen ei auta
Unihiekka ei valu silmiin, vaikka laskisit lampaita, vakuuttavat unitutkijat. Nukkumatti tulee nopeammin, jos ryhdyt ajattelemaan jotain rauhoittavaa ja
miellyttävää maisemaa. 'Se kysyy paljon enemmän aivokapasiteettia, kuin yksitoikkoinen lampaiden laskeminen', selittää tutkija Allison Harvey
Oxfordin yliopistosta. 'Lomamuistoihin ja unohtumattomiin luonnonkohteisiin on myös helpompi keskittyä'. Harvey pyysi 50 unettomuudesta kärsivää
ihmistä testaamaan eri tekniikoiden tehoa. Ykkösryhmä sai neuvon ajatella maisemaa ja kakkonen laski lampaita. Kolmatta ryhmää ei opastettu lainkaan.
Ykkösryhmä pääsi höyhensaarille keskimäärin 20 minuuttia aiemmin sellaisina iltoina, jolloin he keskittyivät maisemaan. Muilla nukahtaminen
kesti koeiltoina kauemmin.
Toisessa tutkimuksessa Harvey selvitti sitä, edesauttaako ikävien asioiden hautaaminen mielen syövereihin nukahtamista. Osaa koehenkilöistä neuvottiin
tukahduttamaan epämukavat ajatukset heti, kun ne pomppaavat mieleen. Konsti ei tepsinyt. Koeryhmä pyöri levottomana sängyssä 10 minuuttia muita
pidempään. Harveyn mukaan tukahduttamisen vaikutus on päinvastainen. Se tuo ikävät ajatukset kahta kauheampina mieleen.
New Scientist
|
Ei syytä punkkihysteriaan
Ainoastaan joka neljäs heinikossa vaaniva puutiainen (Ixodes ricinus) kantaa borrelioosia. Käytännössä yksi sadasta puremasta tuottaa taudin.
Ötökän on oltava kiinni ainakin 8 tuntia, jotta vaara olisi merkittävä. Peli ei ole menetetty, vaikka puutiainen olisi imenyt itsensä kahvipavun
kokoiseksi palloksi. Borrelioosi estyy yhdellä antibioottiannoksella.
Tiede 5/2001
|
Hedelmät ja vihannekset alentavat kohonnutta verenpainetta
Hedelmiä ja vihanneksia sisältävä vähärasvainen ruokavalio alentaa kohonnutta verenpainetta, osoittaa Yhdysvalloissa tehty tutkimus.
Aineistona oli 72 henkilöä, joiden systolinen verenpaine oli 140-159 mmHg ja diastolinen alle 90 mmHg. Kolmen viikon tyypillisen yhdysvaltalaisen ruokavalion
jälkeen tutkittavat satunnaistettiin kolmeen ryhmään. Osa jatkoi aiempia ruokailutottumuksiaan, toinen ryhmä alkoi syödä runsaati hedelmiä ja
vihanneksia sisältävää ruokaa ja kolmannen ryhmän ruoka oli lisäksi vähärasvainen. Ravinnon natriummäärä oli kaikissa
ryhmissä sama, samoin energiamäärä säädettiin niin, ettei painomuutoksia tullut. Kolmannen ryhmän systolinen verenpaine laski
keskimäärin 11,2 mmHg ja kakkosryhmän 8,0 mmHg tavalliseen tapaan jatkaneisiin nähden.
Duodecim 20/2001
|
Piparjuuren haju avaa nenän
Paras tukkoisen nenän avaamiseen käytettävä parannuskeino on piparjuuri. Näin vakuuttaa Kentyckyn yliopiston korva- ja kurkkutautien dosentti
Sanford Archer. Hän suosittelee 1-2 pikaista piparjuuritahnan nuuhkaisua 2-3 kertaa päivässä. Kirpeä piparjuuri sisältää
sinappiöljyä, joka on samankaltaista kuin nuhasumutteissa käytettävä kemikaali. Tuore piparjuuriraaste on kuulemma tehokkainta. Myös piparjuuren
syöminen tepsii flunssaan. Piparjuuren kerrotaan torjuvan bakteereja ja lievittävän sivuontelotulehduksia sekä vilustumissairauksia.
Elämänhalu 8/2001
|
Kilpaurheilu ei lisää jalkojen nivelvaivoja
Kilpaurheilu ei ehkä lisääkään alaraajojen nivelten kulumavaivoja toisin kuin aiemmin on oletettu. Voimakas ja toistuva niveliä ja alaraajoja
kuormittava harjoittelu saattaa rasittaa polvia ja lonkkaa, mutta se ei lisää nivelten kipeytymistä tai vähennä niiden toiminnallisuutta iän mukana.
Sen sijaan ikä ja korkea painoindeksi lisäävät nivelrikon riskiä.
Kotilääkäri 11/2001
|
Saksalainen Horst Preisler, 66, juoksi 14.10.2001 1 063. maratonin ja siirtyi näin juostujen maratonien tilastokärkeen. Paras suomalainen on Kalevi Saukkonen,
joka juoksi samana päivänä 805:nnen maratonin.
14.10.2001 Anjalankoski
|
Niukka Ravinto pitää nuorekkaana
Tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan vähäkalorinen ruokavalio hidastaa ikääntymistä. Kalifornian yliopiston julkistaman tutkimuksen mukaan
hiirten niukka dieetti kumosi vanhenemista aiheuttavia solumuutoksia. Vanhatkin hiiret hyötyivät niukasta ruokavaliosta, mutta nuorena aloitetusta
vähäkalorisesta ruokavaliosta oli enemmän hyötyä. Mitä pidempään odotat, sitä vähemmän aikaa sinulla on nauttia
myönteisistä vaikutuksista, Stephen Spindler Kalifornian yliopistosta muistutttaa.
STT 9/2001
|
Keliakia voi aiheuttaa osteoporoosia ja lapsettomuutta
Viljojen aiheuttama sairaus keliakia saattaa oirehtia monella muullakin tavoin kuin suoliston kautta. Hoitamattoman sairauden merkkejä voivat olla ripulin ja vatsan
turvotuksen lisäksi jopa osteoporoosi ja lisääntymishäiriöt. Keliakia on paljon muutakin kuin suoliston tauti, ja se oireet ovat erittäin moninaiset,
toteaa sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Pekka Collin Tampereen yliopistollisesta sairaalasta. Tyypillisiä keliakian oireita ovat erilaiset
suolistovaivat kuten löysät ulosteet, imeytymishäiriöt, esimerkiksi anemia. Ensimmäisiä keliakian merkkejä voivat olla myös
niveltulehdukset ja -säryt tai iholle nousevat kutiavat rakkulat. Lisäksi tietyt keskus- ja ääreishermoston oireet, muistihäiriöt, masennus ja
lapsettomuus sekä keskenmenot saattavat kertoa siitä, että elimistö ei hyväksy gluteiinia sisältäviä viljatuotteita. Keliakian saattaa
havaita jopa hammaslääkäri, sillä pysyvien hampaiden kiillevauriot ovat keliaakikoilla selvästi tavallista yleisempiä.
Iltalehti 9/2001
|
Karpalomehusta apua virtsatulehdukseen
Karpalomehu ehkäisee tehokkaasti virtsatietulehduksen uusiutumista. Näin todetaan professori Tero Kontiokarin vetämässä tutkimuksessa.
Hyvä Terveys 8/2001
|
Kala suojaa eturauhassyövältä
Lohen, silakan ja muiden rasvaisten kalojen syöminen saattaa vähentää eturauhassyövän riskiä. Ruotsalaistutkimuksen mukaan miehillä,
jotka eivät syö kalaa, on kahdesta kolmeen kertaa suurempi vaara sairastua eturauhassyöpään kuin rasvaista kalaa syövillä miehillä.
Rasvaisten kalojen vaikutus perustuu niiden sisältämiin omega-3-rasvahappoihin.
Peruna-allergia luultua yleisempää
Perunan aiheuttama ruoka-aineallergia on tavallisempaa kuin on uskottu, paljastaa Helsingin yliopistossa tarkastettu väitös . Peräti 75 prosenttia Ulla
Seppälän tutkimukseen osallistuneista eri ruoille herkistyneistä lapsista sai oireita perunoista. Potun syönti aiheuttaa ihottumaa ja suolisto-oireita.
Koeryhmässä oli 39 alle kouluikäistä lasta. Nuorimmat olivat 2-vuotiaita. Perunaa ei lasketa tavallisimpien allergiaa aiheuttavien ruoka-aineiden joukkoon.
Se on kuitenkin ensimmäisiä kiinteitä ruokia, joita lapsille annetaan rintamaidon jälkeen. Allergian selvittämiseksi tehtävät ihotesti ovat
tähänkin saakka osoittaneet osalla lapsista herkistymistä perunalle, mutta reaktio on usein tulkittu siitepölyallergiaksi. Peruna ja koivu
sisältävät samoja allergisoivia valkuaisaineita, jonka takia koivun siitepölylle allerginen henkilö voi saada oireita myös perunasta ja
päinvastoin. Seppälä löysi tutkimuksessaan perunasta neljä eri allergeeniä.
FM Ulla Seppälän väitöskirja "Characterization of potato allergens". (16.3.2001)
|
E-vitamiini auttaa palautumaan
Jos harrastat paljon liikuntaa, kannattaa huolehtia riittävästä E-vitammiinin saannista. E-vitamiini edistää lihasten palutumista,
vähentää urheiluvammojen riskiä ja lisää liikunnan tehokkuutta. Parhaat E-vitamiinilähteet ovat vehnänalkioöljy ja
auringonkukkaöljy. Puoli ruokalusikallista vehnänalkioöljyä riittää päiväannokseksi. Ps. Rauta voi haitata E-vitamiinin imeytymistä,
joten vältä ottamasta rautalisää ja E-vitamiiniä samaan aikaan.
Nuku hyvin
Jos haluat omaksua uuden asian mahdollisimman hyvin, kannattaa nukkua kunnolla heti seuraavana yönä. Näin neuvoo Robert Stickgold Massachusettsin
mielenterveyskeskuksesta. Tutkimuksen mukaan uni on tärkeä tekijä oppimisessa ja asioiden mieleen painamisessa. Koehenkilöt opettelivat erottelemaan
tietokoneen näyttöön ilmaantuvia visuaalisia elementtejä toisistaan. Puolet ryhmästä sai nukkua harjoitusta seuraavan yön normaalisti, ja puolet
päästettiin nukkumaan vasta toisena yönä. Kun tehtävät uusittiin kaksi päivää myöhemmin, ensimmäisen yön nukkuneet
ylsivät parempiin tuloksiin harjoituspäivänä, mutta valvojien suoritukset jäivät entiselleen.
Nature Neurosience
|
Oreksiini - Adenosiini
Aivoissa toimii monta rinnakkaisjärjestelmää, jotka ylläpitävät vireyttä. Järjestelmien pomoksi on paljastunut uusi neuropeptidi,
oreksiini. Se kiihottaa muita järjestelmiä ja sallii pitkän valvomisen. Ihminen pysyy hereillä, jos aivoissa on tarpeeksi oreksiinia. Sen puute tai
vähäisyys aiheuttaa uneliaisuutta ja nukahtelua. Oreksiinin vastapeluri on hermosoluista tihkuva adenosiini, joka viestittää univajeesta. Adenosiinia muodostuu
valvoessa, ja se katoaa nukkuessa. Oreksiinia syntyy aivojen hypotalamuksessa, missä toimivat myös muut unen ja vireyden säätelykoneistot.
Tiede 2/2001
|
Väsymys vastaa lievää humalaa
Stanfordin yliopiston tutkijat vertasivat sataa uniapneasta kärsivää potilasta noin sataan hyväuniseen, jotka juotettiin lievään humalaan.
Molemmat ryhmät menestyivät reaktionopeutta mittaavissa tehtävissä yhtä huonosti. Uniapnea on yleinen tauti, joka muun muassa heikentää unen
laatua.
Men's Health 2/2000
|
Sipuli ja omena
Sipulin- ja omenansyöjät sairastuvat muita harvemmin sydäntauteihin. Mitä enemmän ruokavaliossasi on vihanneksia, hedelmiä ja marjoja,
sitä enemmän saat syövän kehittymiseltä suojaavia aineita.
Elämänhalu 1/1999
|