Beach volley seuroja suomessa:

HBV - Hietsu Beach Volley, Helsinki

HBH - Hykis Biitsi, Hyvinkää

BVT - Beach Volley Tampere, Tampere

Kaakkuri Beach Volley Club, Oulu

-----------

Suomen Beach

Suomen Beach Volley tietokanta

Beach volleyn säännöt



Beach volleyn historiaa


Beach volleyn katsotaan syntyneen Kaliforniassa, USA:ssa 1920-luvulla, joukkueet olivat tuolloin yleensä nelimiehisiä

Euroopan ensimmäiset beach volley –ottelut pelattiin Bulgariassa, Tshekkoslovakiassa ja Latviassa 1930-luvulla

Kaksimiehisin joukkuein ensimmäiset viralliset turnaukset pelattiin Kaliforniassa 1947

Lajinoste alkoi 1980-luvun alussa USA:n rahakkaiden ammattilaiskiertueiden innoittamina

Beach volleyn MM-sarja perustettiin 1989

Beach volley nähtiin olympialaisissa ensimmäistä kertaa Atlantassa 1996, toisen kerran Sydneyssä 2000

Beach volley saapui Suomeen 1980-luvulla

Virallisia Suomen mestaruuksia on ratkottu vuodesta 1989

Naisten ensimmäinen beach volleyn Suomen mestarijoukkue kruunattiin 1990

Suomen suurin beach volleyn erikoisseura on Hietsu Beach Volley ry on perustettu vuonna 1995

Suomen mestaruuksista kisattiin kiertuemuotoisesti ensimmäistä kertaa vuonna 1997

Joensuussa on pelattu beach volleyta jo useamman vuoden ajan Linnunlahden uimarannalla. Beach Volleyn erikoisseura JBV perustettiin vuonna 2004

2006 pelattiin ensimmäistä kertaa vuotuinen Pohjois-Karjala Cup kiertue.